perjantai 31. lokakuuta 2014

Pullaa ja broileria

Tänään oli viikon ainoa vapaapäivä, seuraava siintääkin sitten ensi keskiviikkona vasta. Tämä päivä piti siis pyhittää kaikelle mukavalle, että jaksaa taas töissä. Tänään on myös perjantai, herkkupäivä. Usein herkkupäivä on lauantaina, riippuu aina miten olen töissä. Tänä aamuna ei edes haluttanut karkkia kovinkaan paljon. Aika yllättävää. Niinpä ajattelin, että leivoin pitkästä aikaa korvapuusteja. Ei mikään oo niin hyvää kuin tuore korvapuusti kylmän maidon kanssa. Siitä äitikin aina tykkäsi! Halpa-Hallissa oli irtokarkit tarjouksessa, joten ostin niitäkin. Nyt ne makaa tuolla kupissa koskemattomana. Ei maistu. Mikä minuun on tullut?

Pullataikina ohjeita on varmasti niin monta kuin on tekijääkin. Minä olen oppinut taikinan jo nuorena äitin ohjeistuksella ja siksi se onkin tällainen:



Kuten huomaatte, ohjeessa ei ole oikein mitään järkeä. Olen tehnyt niin monta pullataikinaa että kädet tietävät milloin taikina on sopivaa. Tätä älkää siis testatko, ellette oo ennen leiponu pullaa. Suosittelen googlettamaan ihan oikean ohjeen. Heh.

Tein tänään myös pitkästä aikaa broilerisalaattia. Tämä on yksi lemppariruoistani, enkä kyllästy siihen koskaan. Tämänkin ohje on hyvin simppeli. Ja tätähän voi muokata oman mielensä mukaan niin paljon kun haluaa, mutta tässä minun versioni:


Tämän voi syödä näinkin, ilman kastiketta ym. Mutta oma lempparini on tehdä ns. tzaziki. Tässäpä siihenkin ohje: 


Ja tässä lopputulokset mitä näistä ohjeista tänään syntyikään:



Oh nam!

♥:nunnu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti